Tulin torstai-iltana työreissusta. Matkalla Mikko soitti, että Nikin hengitys on tosi vaikeaa. Kun pääsin kotiin, Niki tuli tyttöjen kanssa vastaan ja veti henkeä, ihan kuin ei olisi saanut ilmaa keuhkoihin. Ensimmäistä kertaa näin silmissä surua. Nostin tavarat sisälle, menin ulos ja halasin Nikiä ja kuiskasin: "Huomenna mennään eläinlääkäriin ja sitten saat mennä". Ilta meni kuitenkin hyvin, Niki söi ja käytiin porukalla lenkillä. Yökin meni hyvin rauhallisesti. Aamulla oli se vaikea hetki soittaa eläinlääkäriin ja sanoa: "Vanhimman koirani hengitys on vaikeaa, nyt tarvitsisi lopetuspiikin." Samalla romahdin itkemään…. Saatiin aika klo 10:10. Aamulla Niki ei syönyt.

Tytöt jäivät kotiin, kun lähdettiin ajelemaan klinikalle. Meillä oli hieman aikaa, kun leikkaus, jonka jälkeen aika saatiin kesti hieman arvioitua pidempään ja kävelimme nuuskuttelemassa ympäristöä. Niki sai moikata kaksi koiraa ja Mikko kävi kaupassa ja osti Nikille jäätelön. Niki vain haistoi sitä, vaikka ahneena yleensä syö kaiken. Mentiin sisälle ja odotettiin hetki toimenpidehuoneessa. Niki oli tosi rauhallinen, makasi mun vierellä, kun istuin lattialla. Ell kysyi huoneeseen tullessaan, että onko se ollut illasta tuollainen (kun olin kertonut huonosta hengityksestä). Ei kun ihan pirteä, mutta nyt vain tiedetään, että aika on.

Ell laittoi nukutteen ja Niki nukahti tosi nopeasti. Ei laittanut yhtään hanttiin. Käännettiin kyljelleen ja siihen Niki nukahti. Halattiin, pusutettiin ja hyvästeltiin Niki. Ell tuli takasin ja nostettiin Niki pöydälle, jossa lisättiin nukutetta ja sitten vielä elintoiminnot pysäyttävää ainetta. Siihen pöydälle Niki nukahti rauhallisesti ja onnellisena. Musta tuntuu, että se tiesi aikansa tulleen… Kuten mekin tiedettiin, että on aika päästää irti…

Nuku hyvin rakkaani, olet aina muistoissamme.